Mikä on ACN?

Vakaa perusta menestyksellesi

ACN aloitti kaukopuheluiden jälleenmyyjänä Yhdysvalloissa. Ajan myötä se on laajentanut palveluitaan siten, että nykyään se tarjoaa kaikkia tärkeitä peruspalveluita, joita asiakkaat käyttävät 27 maassa päivittäin. ACN on maailman suurin tietoliikennepalveluiden, energian sekä yritysten ja kotitalouksien tärkeiden peruspalveluiden suoramyyjä. Tärkeintä on kuitenkin se, että ACN on tarjonnut lukemattomille ihmisille tilaisuuden muuttaa elämänsä.

ACN:n perustajat asettivat riman sille, millainen ACN:stä pitää tulla ja millaisena pysyä pitkälle tulevaisuuteen. Ne ovat ne samat periaatteet, jotka ajavat yritystä eteenpäin nykyäänkin, yli kaksi vuosikymmentä myöhemmin vakaat liiketoimintatavat ja sitoumus aina asettaa suuren yleisön tarpeet omien edelle.

 
ACN Founders

Tapaa perustajat

GREG PROVENZANO

ACN:n presidentti ja yksi perustajista

Greg Provenzano Picture

Greg Provenzano on vahvasti sitoutunut henkilökohtaiseen kasvuun ja hän innoittaa muita paiskimaan töitä yhtä lujasti yksityiselämässään kuin ammatillisestikin. Greg on ACN:n IBO-edustajien johtaja ja motivaattori. Hän jakaa heidän kanssa yrityksen vision sekä tapoja parantaa heidän liiketoimintaa ja elämää. Greg kommunikoi joka päivä IBO-edustajien kanssa kannustaen heitä ja auttaen heitä keskittymään tavoitteisiinsa. Lue Gregin blogia (vain englanniksi).

 

ROBERT STEVANOVSKI

ACN:n puheenjohtaja ja yksi perustajista

Robert Stevanovski keskittyy ACN:n tuotevalikoimaan. Hän varmistaa, että yritys tarjoaa asiakkaille aina parhaat palvelut ja että ACN:n kotoa käsin harjoitettava liiketoiminta kulkee suoramarkkinointialan kärjessä tarjoten tärkeitä peruspalveluita yksityisille ja pienyrityksille. Robert seuraa jatkuvasti ACN:n tuotevalikoimaa varmistaen, että yritys pysyy teknologian terävimmässä kärjessä ja tarjoaa sopivasti vaihtoehtoja jokaisen asiakkaan elämäntyyliin.

ROBERT STEVANOVSKI Picture
 

TONY CUPISZ

ACN:n varapääjohtaja ja yksi perustajista

TONY CUPISZ Picture

Tony Cupisz varmistaa, että jokainen mukaan liittyvä Itsenäinen Business Omistaja saa tarvitsemansa työkalut pärjätäkseen erinomaisesti noudattaen hyväksi todettua liiketoimintamallia. Tony on luontainen valmentaja, jolla on paloa suoramarkkinointiin. Näin hän jakaa ACN:n vision muiden johtajien kanssa ympäri maailmaa.

 

MIKE CUPISZ

ACN:n varapääjohtaja ja yksi perustajista

Mike Cupisz ja hänen kykynsä rakentaa suhteita on auttanut ACN:ää laajentumaan 5 maanosaan ja mahdollistanut sen, että kaikki ACN:ään liittyvät voivat heti luoda globaalia liiketoimintaa. Kun Mike ei omista aikaansa uusien maiden puntaroinnille ACN:n jatkuvaa globaalia kasvua varten, hän tapaa ACN:n kansainvälisiä johtajia tukeakseen heitä jokapäiväisessä elämässään.

MIKE CUPISZ Picture